maanantai 8. lokakuuta 2012
Fall like autumn leaves
Heyy pitkästä aikaa.
Mä olen tosi pahoillani, etten pitänyt lupaustani tän blogin päivittämisestä. On ollu vähän kiireitä, mutta annoin yhdelle ihmiselle lupauksen, että alan taas kirjoittelemaan, joten here I am. :]
Tossa ylhäällä kuvia eiliseltä ja viimeiset kolme tältä päivältä. Lähdin eilen viemään pikkusiskoa sen kaverille, joten päätin ottaa kameran kauniiseen käteen ja lähteä kuvailemaan tota kaunista, kylmää syksyä. Toisaalta eilen oli ihmeen kaunis ja lämmin sää verrattuna muihin päiviin lähiaikoina... Ihmiset päiväkävelyillään katteli mua vähän vinoon kun kykin puskissa. Ne ei tainnu huomata, että olin kamera kädessä.
Kuvia on muuten myös mun viimeaikaisista ostoksista. Rakastan tota niittikauluksista paitaa ja se onkin viimeisen viikon aikana ollut ahkerassa käytössä. Mustat korkkarit sekä nuo Marimekon Converset kävin itselleni poimimassa perjantaina. Tiedän, ettei näin syksyllä ole mitään järkeä enään uusia Converseja ostaa, mutta koska mulla oli lahjakortti joka umpeutuisi tän kuun lopussa, oli pakko käyttää se johonkin ja noi oli ainoo kiva asia mitä sieltä löysin. Ja tietenkin just mun tuurilla kotiin päästyäni laitettuani noi korkkarit jalkaan, huomasin että ne on liian isot ja putoaa mun jalasta. Ja niillä pitäisi keskiviikkona koulun Autumn Ball'issa hyppii viis tuntia. Ei näin. Keksin sitten laittaa kaksi puolipohjallista päällekäin kengän kärkeen ja nyt ne istuu mun jalkaan täydellisesti. Hehe, hyvä minä.
Eipä kai tässä sitten muuta ollu, postailen taas pian ku tulee juttuu. Luultavasti torstaina niiden tanssiaisten jälkeen. Sinne en ehkä jaksa järkkäriä raahata ku menis vaan rikki, mutta iPhonen kameralla mennään ;]
See ya later!
ps. Live While We're Young on ollu aika ylivoimasessa soitossa mulla. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sulle on tunnustus blogissani :) Osoite on: http://kynsikynnesta.blogspot.com
VastaaPoista